13.4.2014

Muottiin valetut ihmiset

Vastikään on vastaani tullut muutamia normeihin liittyviä asioita. "Tällainen sinun pitäisi olla ja tästä se vastakkainen sukupuoli tykkää".  Kutsun tällaista kelanauhaa lammaslauma-ajatteluksi. Seuraa johtajaa on nykyisin medialeikki, jota käydään muotivillitysten ja trendien välityksellä. Muoti-ilmiöt kuuluvat olennaisesti ihmiskunnan kehitykseen, mutta asian negatiivinen puoli on siihen liittyvä yhteisöllinen paine. Täytyy olla tietynlainen. Täytyy olla tietyn merkkiset housut ja oikean väriset kengät. Täytyy sopia laumaan. Täytyy yrittää miellyttää. Aivan kuin olisi olemassa jokin muotti, josta poikkeamalla olet virheellinen. Tämä ei ole tervettä ajattelua vaan yksinkertaisesti pelkoa olla oma itsensä. Toki tietty itsekriittisyys on aina paikallaan. Muutoin esimerkiksi sohvaperunaksi muuttuminen, syrjäytyminen ja toimettomuus voivat astua kuvioon mukaan. Laajemmassa mittakaavassa voimme kuitenkin nähdä kuinka nimenomaan tämä erilaisuuden pelko ajaa ihmiset toisiaan vastaan. Mies vastaan nainen, musta vastaan valkoinen, oikea vastaan vasen. Mutta ilman kylmyyttä ei olisi lämpöä, ilman vankeutta ei olisi vapautta. Vastakohdat täydentävät toisiaan ja jollain kummalla tavalla ne samantyyppiset ihmiset ja asiat hakeutuvat toisten samanlaisten luokse, muodostavat omia yhteisöjään jne. Maailma on varsin paradoksaalinen paikka.



Mielestäni muodin ja trendien tulisi olla ennen kaikkea itseilmaisun keino, jolla tuodaan esiin niitä omia erityispiirteitä. Luonnon monimuotoisuus on kuitenkin sitä elämän rikkautta. Harvempi ihminen haluaisi esimerkiksi syödä samaa ruokaa vuoden jokaisena päivänä. Mutta mitäpä jos haluaisikin? Pitäisikö kaikkien muidenkin alkaa sitten seuraamaan tätä villitystä? Näin laumasieluisuus toimii. Makuasioistahan voidaan kiistellä loputtomiin. Oma maku on tietysti aina paras, ja sitä sitten tyrkytetään muidenkin maisteltavaksi. Yksi erityisen klassinen esimerkki on hiustyyli. Kaljut ovat natseja ja hippien pitäisi mennä parturiin. Oma tyyli on kuitenkin sitä kuuminta hottia vaikka se sitten muistuttaisi Mikko Alatalon permistä.

Iltalehden nettisivuilta löytyy suuren suosion saavuttanut testi, jossa voi mitata kuinka täydellinen tyttö/poikaystävä vastaaja olisi. Tämän testin mukaan "täydellinen tyttöystävä" on:

  • 168,87 cm pitkä ja painaa 61,38 kg.
  • Vartalon tyyppi urheilullinen
  • Luonne: sosiaalinen
  • Palkka: 2000-2500
  • Asema: työntekijä
  • Haluaa lapsia
  • Lihansyöjä
  • Harrastaa kuntosalilla käyntiä
  • Trendikäs
  • Asuu isossa kaupungissa omistusasunnossa
  • Urheilullinen vartalo
  • Siniset silmät
  • Ruskeat hiukset
  • Harrastaa seksiä 1-3 kertaa viikossa ja on innokas kokeilemaan uusia asioita petipuuhissa
  • Omistaa koiran
  • Ei polta
  • Ei ole tatuoitu
  • Juo siideriä
  • Viettää mieluiten iltaa ystävien kanssa
  • Kannattaa HIFK:ta ja HJK:ta
  • Suosikkiautomerkki on Audi
  • Katsoo Salattuja elämiä
  • Äänestää kokoomusta
  • Ei usko Jumalaan
  • Ei kannata kuolemantuomiota eikä turkistarhausta tai Natoa
  • Kannattaa armomurhaa ja EU:ta

Näiden mittapuiden perusteella minä olisin aika kaukana täydellisestä tyttöystävästä. Mutta ei sen väliä, enhän minä ole edes tyttö. No haluaisinko sitten itselleni tällaisen tyttöystävän? Kysymys on jo lähtökohtaisesti absurdi. Ihmiset eivät ole paketteja, joiden elämän voi kirjoittaa tuoteselosteen tyyliin. Jos kuitenkin olet tällainen paketti niin onnittelut siitä. Ehkä sinua odottaa jossain täydellinen poikaystävä, joka on kanssasi henkisesti samalla tasolla.

Normeista vapautuminen edustaa mielestäni todellista kypsyyttä. Hevimörkö ja hipsteri ilmaisevat itseään eri tavoin ja molemmille löytyy tästä maailmasta oma paikkansa. "Vaatteet on mun aatteet" lauloi aikoinaan Maukka Perusjätkä. Omia näkökulmia voi tuoda esille siis tyyliseikkojen kautta. Kun omaa aatteen, jota on valmis tuomaan esille toisten arvostelusta huolimatta, on silloin vapaa kuin taivaan lintu. Monet ajattelevat äkkiseltään tämän lintujen vapauden liittyvän lentokykyyn, mutta sillä on myös toinen merkitys. Lintu laulaa omalla äänellään, välittämättä siitä kuka kuuntelee ja mitä kuuntelija mahtaa laulusta ajatella. Tämä on todellista vapautta. Pystytkö sinä samaan?

24.3.2014

Tornio - rajattomien mahdollisuuksien kaupunki vai junttikulttuurin satama?

Pyydetäänpänpä heti kättelyssä anteeksi kaikilta niiltä, jotka saattavat pahoittaa mielensä tämän paikoitellen provosoivan tekstin takia. Älkää vetäkö pullaa väärään kurkkuun.  Meillä Torniossa on nimittäin sellainen tapa, että monia itsestäänselviä asioita ei sanota ollenkaan ääneen. Varsinkin eri sukupolvien välisessä kommunikaatiossa on hankala päästä samalle aaltopituudelle. Vaikeneminen on kaikkien kannalta helpompaa ja säästytään noloilta tilanteilta. Kirjoitin samaan aiheeseen liittyen jo viime syksynä, ja nyt kun olen (taas) muuttamassa Torniosta pois, ajattelin jatkaa siitä mihin edellisessä tekstissäni jäin. Tämä ei suinkaan ole testamenttini Torniolle, pikemminkin jonkin sortin välitilinpäätös, jossa valotan hieman syitä poismuuttooni. En niinkään sen takia että minulla olisi kauheaa tarvetta kertoa kaikille tekemisistäni, vaan sen sijaan uskoisin, että monilla nuorilla aikuisilla on sydämellään saman tyyppisiä tuntemuksia. 

Itselleni sekä muille vastavalmistuneille ajankohtainen kysymys on tietenkin elannon hankkiminen. Tämä voi siis tarkoittaa perinteisen työn hakemisen lisäksi mm. yrittäjäksi ryhtymistä, joka omalla kohdallani on hyvin varteenotettava vaihtoehto. Kysymys on enemmänkin siitä, missä, milloin ja kenen kanssa tämä tapahtuu. Oma erikoisosaamiseni liittyy ravintola- ja kulttuurialan toimintaan, ja olen yleisesti ottaen varsin luova ihminen. Sen takia kirjoittelen näitä tekstejäkin. Tunnen myös monia muita luovia ja monilta osin itseäni lahjakkaampia ihmisiä, jotka ovat  joko syntyneet tai ainakin opiskelleet Torniossa.  Lähestulkoon jokainen näistä rakkaista hengenheimolaisista on kuitenkin muuttanut täältä pois. Poikkeuksena mainittakoot muutamat taiteilijat ja muusikot, joiden työt heijastelevat äärimmäisen ahdistavia ja jokseenkin masokistisia aiheita. Heille Tornio tarjoaakin varsin sopivaa inspiraatiota. 



Miksi nämä nuoret tekijät sitten lähtevät pois? Minun diagnoosini on ummehtunut ja mummoutunut ilmapiiri. Yleinen vitsi on, kuinka Breznevin haamu leijailee kaupungin yllä. Uusia ajatuksia ei oteta vakavasti vaan ne poljetaan kyynisyyden suohon. Auta armias jos joku "hupparihörhö" aukaisee suunsa ja yrittää esittää rakentavaa kritiikkiä. Ei siinä ehdi saada lausetta loppuun, kun joku jo tokaisee: "Sinun pitää vain olla aktiivinen niin kyllä se työpaikka vielä sinullekin löytyy". Niin. Minä olen tallannut näitä katuja sen verran monta vuotta, että tiedän oikein hyvin joka ikisen kuppilan Suensaaren ja Kaakamon välillä. Jos kaljan tai roskaruuan myynti ei tunnu sopivalta uravaihtoehdolta niin aika heikko on työtilanne. Onneksi meillä on sentään monipuolista viihdetarjontaa. Pilkkikilpailuja ja Öölifestivaaleja. Johanna Tukiaista ja Teuvo Hakkaraista. Karaokea. Mitä nolompia esiintyjiä, sitä parempi. Jotain sellaista mitä ei kerta kaikkiaan pysty seuraamaan selvin päin. 18-35 vuotiaat saavat elää passivoivassa tyhjiössä. Yksi harvoista henkirei'istä on Pikku-Berliinin jami-ilta. Pitäkää se pyörimässä, pliis.

Olenko siis katkera kaikesta tästä? En. Päinvastoin, olen itse asiassa hyvin positiivisella mielellä, sillä minulla on omat suunnitelmani, joiden eteen teen töitä joka päivä. Tiedän hyvin mitä Tornio kaipaa, ja voi olla että palaan vielä tänne niitä asioita tarjoamaan. Tai sitten en. Se sanottakoot, että jos Tornio aikoo olla muutakin kuin nättejä katuja, joilla liikkuvat vain lumiaurat, hiekoituskoneet ja roska-autot, olisi korkea aika antaa näille nuorille tekijöille jonkinlaista porkkanaa. Keppiä on tullut niin paljon, että me olemme oppineet olemaan välittämättä siitä. Antaa tulla, toiselle poskelle myös! Toivottavasti ne virastoissa istuvat kahvinjuojat ymmärtävät kaivavansa itselleen kuoppaa aivan samalla tavalla kuin länsimaat asettaessaan pakotteita Venäjälle. Hupparisukupolvi tulee maksamaan ne teidän eläkkeenne, piditte siitä tai ette.

Minä lähden toistaiseksi Ouluun, muiden torniolaisten seuraksi. Siellä kuulemma katsotaan silmiin ja käydään asiallisia keskusteluja. Tornio kasvattaa sisäsiittoisuudellaan parempia sissejä kuin Ivalon rajajääkärikomppania. Kenties tästä johtuen mielessäni pyörivät erään varsin tunnetun sotilaan sanat mukulakivistä ja pokkuroinnista. Nyt eletään murroskautta ja sellaisiin typeryyksiin ei ole aikaa. Nuorissa on tulevaisuus. 

29.8.2013

Tipahdin sukupolvien väliseen työkuiluun

Palasin Suomeen kesäkuussa 2013 oltuani neljä vuotta Englannissa opiskelemassa. Nyt oli koulu vihdoin ohi ja aika keskittyä tuleviin haasteisiin. Kotipaikkani on Torniossa, joten ensitöikseni marssin paikalliseen TE-toimistoon ilmoittautumaan työnhakijaksi. Ihmetyksekseni siellä ei ollut yhtään asiakasta minun lisäkseni. Mutta ei ollut kyllä työntekijöitäkään. Tila humisi tyhjyyttään. Kenties jossain suljettujen ovien takana oli joku pelaamassa pasianssia, mutta henkilökohtaista tapaamista varten tuli varata aika etukäteen. Pankkitunnukseni eivät jostain syystä toimineet kyseisenä aikana, joten en voinut käyttää nettipalveluitakaan. Puhelimen avulla sain sitten ilmoitettua itseni työnhakijaksi.

Ylimääräistä selkkausta aiheutti myös ulkomainen tutkintoni. Opintoni päättyivät virallisesti kesäkuussa, mutta tutkintotodistuksen saisin kuitenkin vasta marraskuun päättäjäisseremonioiden aikaan. Ei tutkintotodistusta, ei työttömyyskorvausta. Olin siis alle 25-vuotias vailla pätevää koulutusta. Tämä oli byrokratian rattaiden ruosteenmakuinen vastaus. Onnekseni täytän kuitenkin juuri näinä päivinä 25-vuotta, joten olen oikeutettu kyseiseen korvaukseen syyskuun alusta alkaen, riippumatta siitä, olenko valmistumassa vaiko en.


Vanhempani ovat alkaneet kysellä että miten se työnhaku sujuu ja joko on tulevaisuuden ammatti varmistettu. Vastaukseni on turhautunut huokaus. Sukupolvien välinen kuilu levenee vääjäämättä. Nuoriso on ajan hermolla ja näkee maailman omien linssiensä läpi. Leipätyön hankkiminen ja työhön suhtautuminen on vuonna 2013 aika lailla erilaista kuin vaikkapa 60-luvulla. Oma arvomaailma sekä kriittinen suhtautuminen tulevaisuuteen ohjaavat nuoret etsimään itselleen mielekästä ammattia. Ei siinä että marketin kassanhoitaja olisi huono työ, mutta kuinka monta vuotta menee siihen, että kyseinen ammattinimike löytyy vain historiankirjoista? Milloin ihmiset ymmärtävät että työn arvoa ei mitata näissä Euroopan rahayksiköissä? Kannattaako palkata yksi ihminen kaivamaan kuoppaa ja toinen täyttämään sitä?

Työ ei tekemällä lopu. Nostan hattua edellisille sukupolville, jotka ovat olleet rakentamassa Suomen hyvinvointia, mutta uskon ja toivon, että nuoriso osaa ottaa opikseen vanhempiensa virheistä. Äitini joutui jäämään pois työelämästä burnoutin takia yli kymmenen vuotta sitten ja syö sen takia edelleen masennuslääkkeitä päivittäin. Isäni täytti kesällä 73-vuotta. Hän on viime vuosina rakentanut pihalleen omin käsin grillikatoksia parikin kappaletta. Ei hän kuitenkaan kauheasti ehtinyt tänä kesä grillaamaan, sillä nyt piti rakentaa sauna. Tuskin hän ehtii saunomaankaan, sillä puheista päätellen hän alkaa seuraavana veistää venettä. Totta kai olen äärimmäisen iloinen hänen vireydestään, mutta tahtoisin hyväntahtoisesti muistuttaa, että ei se työ tekemällä lopu. Ei aina tarvitse olla kiire. Joskus pitää antaa tilaa myös omille ajatuksille ja nauttia siitä mitä on.

Nuoret saatetaan nähdä laiskoina tai mukavuudenhaluisina, mutta itse ainakin tahdon vilpittömästi vain keskittyä itselleni olennaisiin asioihin. Työnhakuun patistetaan kovasti, mutta realiteetit unohtuvat helposti. Puhutaan syrjäytymisestä ja downshiftaamisesta. Downshiftaaminen eli työnteon ja kulutuksen vähentäminen on nykyajan pettuleipää. Sitä eivät monet ”aikuiset” aina muista hillomunkkia syödessään. Sen sijaan että pitäisi jatkuvasti tehdä enemmän asioita, ansaita enemmän ja omistaa enemmän, opetellaan tulemaan toimeen vähemmällä. Kuulostaako hullulta? Toiset ovat tietysti varsin ylpeitä työstään, ja tekevät hommia 70 tuntia viikossa mukisematta. Ei siinäkään mitään vikaa ole jos se tuntuu itsestä hyvältä.

Työ ei myöskään ole yhtä kuin koko elämä. Ja jos on, niin sääliksi käy taas niitä kassatätejä, jotka ovat kyllä viime vuosina vaihtuneet melko voimakkaassti kassatyttöihin. Nuoriso tekee hanttihommia puoli-ilmaiseksi ja käyttää sitten ne laskujen jälkeen jäljelle jääneet eurot viikonlopun viettoon. Mitä tekee hallitus? Työaikoja pidennetään, eläkeikiä nostetaan ja alkoholiveroa väännetään milloin mihinkin suuntaan. Aika hyvä resepti alkoholiongelmiin ja työuupumukseen. Syrjäytymisen vaara on todellinen, mutta onko se nuorten syytä? Minä ainakin osoittaisin syyttävällä sormella ihan toiseen suuntaan.




Minä aion jättää suosiolla tämän kuvion väliin omassa elämässäni ja lähteä seuraavaksi ainakin kuukauden ajaksi vapaaehtoistyöhön Bulgariaan. Matkustaminen on suhteellisen edullista ja ylläpito maksetaan korvaukseksi tehdystä työstä – lomailusta ei ole kyse. Tosin se raja-aita työn ja loman välillä alkaa hämärtyä. Jos katse on aina vain tulevaisuuden vapaapäivissä niin työnteko ei ole mielekästä. Ja perinteisesti lomalla ollessa alkaa mieli jostain kumman syystä siirtyä jo takaisin niihin tekemättömiin töihin. Minä yritän katsoa vähän pidemmälle ja tällä hetkellä vapaaehtoistyö vaikuttaa sopivalta ratkaisulta tilanteeseeni. Voin tehdä jotain tavoitteitani ja pyrkimyksiäni vastaavaa työtä ja kartuttaa kokemustani sen sijaan että istuisin kotona toimettomana. Ehkä saan myös luotua kontakteja sitä ”oikeaa työpaikkaa” silmällä pitäen. Eräs positiivinen asia, jonka TE-toimiston käytäntöjä tutkiessani huomasin, oli että työnhakija saa matkustaa vapaasti, kunhan on tavoitettavissa mahdollisten työtarjousten varalta.

Kun keskittyy olennaisiin asioihin, niin budjetointi tällaista matkaa varten on varsin helppoa. Jätetään vaikka sitä kaljanjuontia vähemmälle. Sekin on hyvin pitkälle vain ajankulua niille joilla ei ole ”parempaa” tekemistä ja hetkellinen lääke, joka auttaa unohtamaan tämän ikuisen noidankehän edes hetkeksi. Tätäkään valintaa eivät vanhempani kuitenkaan taida ymmärtää. Mutta ei se mitään. Ei ole ensimmäinen kerta. Ne tahtovat aina huolestua hieman kun vaikkapa muuttaa omilleen asumaan, lähtee ulkomaille, eroaa kirkosta, ottaa tatuoinnin, ryhtyy kasvissyöjäksi tai jättää hiukset leikkaamatta. Jos luottaa omaan harkintakykyynsä niin tuomitsevat puheet voi jättää hyvällä omallatunnolla huomiotta. Kannustan kaikkia nuoria tekemään niin kuin itsestä parhaalta tuntuu. Olkaa aktiivisia ja etsikää se teidän oma juttunne. Meidän vanhempamme eivät ole olleet niin onnekkaita että olisivat saaneet aina niin tehdä.

30.12.2012

Ikiaikaista viisautta ja nykyaikaista harhailua

Kuulkaa! Viisaus kutsuu, ymmärrys korottaa äänensä. Kukkulan laella, tien vierellä se seisoo, siellä missä polut haarautuvat eri suuntiin. Markkinapaikoilla, tungoksen keskellä, kaupunkiin vievillä porteilla se huutaa:
"Teitä minä kutsun, ihmiset, teille kaikille osoitan sanani. Hankkikaa viisautta, te ymmärtämättömät, hankkikaa tietoa, te houkat!"
 
Päätin sitten aloittaa tekstini raamatullisella paatoksella. Voisin vielä lisätä kliseisesti kunnon saarnamiehen tapaan että: "Nämä sanat ovat juuri nyt ajankohtaisempia kuin koskaan ennen".  Kyllähän tuo nimenomainen lainaus kiteyttää harvinaisen hyvin sen, kuinka ihmisten tulisi oppia elämään elämänsä viisaasti ja tietoa etsien, ja kaikista ajankohtaisin aika on aina tässä ja nyt. Tieto on perusta, jonka päälle voi rakentaa kestävän rakennelman, jonka huipulta löytyy viisaus. Tieto on totuutta. Se on yhdenmukainen kaikille. Se on kaukana mielipiteistä ja uskomuksista, jotka ovat kuin pilvilinnoja tai korttitaloja, ja aina vaarassa murentua.


 

Mutta hetkinen... Nyt puhutaan objektiivisesta totuudesta, joten eikö ole melko ristiriitaista käyttää esimerkkinä jotain raamatullista tekstinpätkää? No, mielestäni meidän on aika siirtyä eteenpäin niistä hedelmättömistä kinasteluista kyseisen eepoksen historiallisuuden suhteen. Itse ainakin olen oppinut lopulta tarkastelemaan Raamatun tarinoita ihan samalla tavalla kuin muidenkin kulttuureiden pyhiä kirjoituksia tai mytologisia tarinoita. Tämä on mielestäni ainoa suhtautumistapa, jonka avulla pystyy näkemään sen ikiaikaisen viisauden, joka näihin tarinoihin on kätketty.

Uskonnot näyttävät monien mielestä sotivan toisiaan vastaan, sillä jokainen väittää olevansa "se oikea" tai jollain tavalla parempi kuin kaikki muut vastaavat lahkot ja veljeskunnat. Kun otetaan huomioon ristiretket, pakanoiden vainoamiset ja pyhät sodat, olemme hyvin kaukana siitä taivaallisesta ystävyydestä ja rakkauden ilosanomasta, joista kirjoituksissa puhutaan. Ihmiskunta on jakautunut leireihin, mutta haluavatko nämä leirit lähtökohtaisesti taistella keskenään? Ovatko tavalliset kristityt, muslimit tai juutalaiset todella siinä uskossa että vääräuskoiset tulee tappaa? Eivät tietenkään. Ongelma on siinä, että maailman valtarakenteen huipulla on ahneita ja itsekeskeisiä kansaa kiihottavia psykopaatteja.




Länsimaissa me olemme yleensä syntyneet johonkin kristinuskon haaroista, ja Suomessa tämä tarkoittaa evankelilaisluterilasta kirkkoa. Yhä enenevissä määrin kirkon vaikutuspiiriin kuulumisesta on kuitenkin tullut pelkkä tapa. Kirkossa käydään vain pakollisissa tilaisuuksissa, ja kaiken kaikkiaan kirkko on etääntynyt ajan hengestä vanhoillisena traditiona. Itse en näe tätä sinänsä huonona asiana, sillä kuten aikaisemmassa kirjoituksessani ohimennen mainitsin, jokaisen ihmisen tulee kulkea omaa polkuaan. Raamatun mukaan Jeesus päätyi aina riitelemään pappien ja kirjanoppineiden kanssa, ja jos hän eläisi tänä päivänä niin tuskin hän edelleenkään suhtautuisi kirkollisten järjestöjen toimintaan kovin suopeasti.

Uskonto on sananmukaisesti pelkkää uskomusta, ja mielestäni uskomukset ovat kovin yliarvostettuja, sillä yhtenä päivänä uskomme yhteen asiaan ja toisena päivänä toiseen. Eräät uskomukset vain pysyvät aivoissamme pitempään, sillä vakuuttelemme itsellemme niiden totuudenperäisyyttä. Hyvä esimerkki tästä kirkon piirissä on uskontunnustus. Toistelemme kuin lampaat rippikoulussa opittuja sanoja, vaikka emme täysin ymmärrä tekstin sisältöä.

Loogisuus ja rationaalinen ajattelu ovat nykymaailmassa hyvin korkealle arvostettuja. Niinpä monet huomaavat jossain vaiheessa kaikenlaisten uskonnollisten oppien olevan melko järjenvastaisia, ja lopulta ummistavat korvansa kaikelle tuonpuoleisesta ja yliluonnollisesta kertovalle. Tämä saattaa kuitenkin johtaa siihen, että näemme maailman vain kylmän materialistisena koneena, ja siellä oman minämme pelkän sattuman synnyttämänä valonpilkahduksena kahden pelottavan tyhjyyden välissä. Tämäkin on kuitenkin vain uskomus.

Perinteisesti puhutaan kolmesta jumalakäsityksestä: teismistä, ateismista ja agnostisismista. Teistit uskovat Jumalaan tai jumaliin, ateistit uskovat, että Jumalaa ei ole olemassa, ja agnostikot eivät oikein tiedä mihin uskovat. Kaikki nämä kolme käsitystä perustuvat täysin uskomiseen. Agnostisismi johtaa nimensä kuitenkin kreikan kielen sanasta gnosis, joka tarkoittaa tietoa. Samalla tavalla kuin teisti on jumalaan uskoja (uskovainen) ja ateisti  epäuskoja (jumalankieltäjä), agnostikko on epätietäjä (tiedonkieltäjä). Gnostikko siis olisi saman logiikan mukaan tietäjä tai tietäväinen. Gnosis ei viittaa kirjoista opittuun tietoon, vaan eräänlaiseen jumalaiseen oivallukseen, korkeampaan tietoisuuden tasoon.
Itämaisissa perinteissä gnosis vastaa valaistumista tai nirvanaa.

Itämaiset uskonnot ovat tietysti tätä nykyä paljon muodikkaampia kuin kristinusko, joten jos olisin muotitietoinen, olisin voinut hyvin aloittaa tämän blogin jollain Lao Tzun tai Buddhan sananlaskulla Raamatun sijaan. Sillä ei kuitenkaan ole loppujen lopuksi mitään väliä kuka nämä sanat aikoinaan lausui tai oliko kyseinen henkilö edes olemassa. Jokaisessa suuressa tarinassa on pohjavireenä totuus, oli kyseessä sitten Jeesus tai Tähtien sota. Nämä totuudet tulevat ilmi jos pystymme samaistumaan tarinoiden roolihahmoihin ja arkkityyppeihin. Ja jos oppii ymmärtämään näitä pohjimmaisia totuuksia, näkee ne samalla tavoin jokaisessa tarinassa, ja alkaa samalla vertailemaan niitä keskenään.


Eri uskontojen välillä on paljon yhdenmukaisuuksia. Erityisesti tietyt numerot, eläimet ja tapahtumat toistuvat kertomuksissa aina uudestaan ja uudestaan. Nämä eivät ole historiallisia tosiasioita vaan symboleita ja vertauskuvia, jotka kuvastavat yleensä ihmisruumista (mikrokosmosta) ja maapallon ulkopuolella levittäytyvää universumia (makrokosmosta). Tämä sama tarina löytyy erilaisina versioina aina uudestaan ja uudestaan, sillä tämä tarina on tosi. Nyt alan kuitenkin pikku hiljaa eksyä aiheesta, joten ehkä kirjoittelen joskus noista yhtäläisyyksistä enemmän ihan omassa tekstissään.


Onko kukaan huomannut, että koulussa istuminen on aika tylsää? Tämän takia monet mieltävät myös uusien asioiden opettelun tylsäksi, ja kuluttavat aikaansa mieluummin passiivisempien harrastusten parissa. Tilaisuuden tullen aivot laitetaan narikkaan.  

Niitä kaikkein tärkeimpiä tietoja ja taitoja kuitenkin harvemmin opetetaan koulussa. Jos pystyy pitämään itsensä aktiivisena, ja onnistuu säilyttämään lapsenomaisen halunsa tutkia ympärillä olevaa maailmaa avoimin silmin, on mahdollista päästä eteenpäin siinä tärkeässä elämän koulussa ja oppia elämään onnellista elämää. Sitähän me kaikki loppupeleissä haluamme - onnellisen elämän.

Jokainen hetki opettaa meille uutta jos vain olemme valmiita ottamaan sen vastaan. Koulutus luo erään monista illuusioista elämässämme. Vaikka valmistummekin kouluista ja etenemme urallamme, emme silti ole koskaan "valmiita" tai millään tavalla täydellisiä. Sokrateen kuuluisa lause: "Tiedän etten tiedä mitään" viittaa siihen, että viisaus alkaa ihmettelystä ja kysymisestä. Ihmisen tulee myöntää oma tietämättömyytensä, sillä elämän koulu jatkuu aina ja ikuisesti.

Elämme mielenkiintoista aikaa. Monet ovat menettäneet uskonsa sekä poliittisiin että hengellisiin johtajiinsa ja myös median uskottavuus on kovassa laskusuhdanteessa. Informaatioteknologian ansiosta voimme kuitenkin etsiä internetistä vastauksen kysymykseen kuin kysymykseen ihan itse. Tietolähteiden todenperäisyyttä tulee tietysti punnita, mutta usein oma intuitiomme ja maalaisjärkemme antavat tähän tarpeeksi apua.
Media paisuttelee otsikoissaan jymyuutisia, veritekoja varsinkin. Kun uutisia rummutetaan tarpeeksi paljon, sillä on suora vaikutus yleisön uskomuksiin ympäröivästä maailmasta. Propagandamylly lietsoo vihaa ja levittää pelkoa. Toiset järkyttyvät ja reagoivat uutisiin voimakkaasti vaatien lakimuutoksia tai sotilaallisia toimenpiteitä.



Sitten ovat ne, joiden maailmaa ei järkytä mikään. Osa ihmisistä yrittää olla välittämättä asioista ja jatkaa elämäänsä ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Harjaa hampaat, mene töihin, katso päivän uutiset ja mene nukkumaan. Uutiset ovat aina vain uutisia, ja tiedotusvälineiden jatkuva vouhotus on turruttanut päämme. Vaikka jotain tapahtuisi toisella puolella maailmaa, ei sillä ole vaikutusta minuun. Niin ajattelevat monet, ja jossain määrin se on ihan oikeutettua. Ei esimerkiksi Lähi-idän sodalla ole suoranaista vaikutusta meidän jokapäiväiseen elämäämme. Ei kuitenkaan olisi pahitteeksi tietää mistä siinä on kyse.

Matkustaminen avartaa mm. siinä mielessä, että se tuo maailman tapahtumat lähemmäs meitä itseämme. Voimme paremmin samaistua jonkin maan tilanteeseen jos olemme itse vierailleet kyseisessä maassa. Me olemme kaikki samassa veneessä, koko ihmiskunta. Ja se vene on tämä avaruudessa seilaava, aurinkoa kiertävä pallo. Valitettavasti yhteiskuntajärjestyksemme on melko pahasti vinksallaan, eivätkä kansan syvät rivit ole aina ihan tilanteen tasalla. Vallanpitäjät käyttävät voimaansa itsekkäisiin ja elitistisiin tarkoitusperiin, ja niinpä merirosvoliput alkavat pikkuhiljaa liehua.


 
Ne, joille maailman talouspoliittinen tilanne alkaa valjeta, saattavat lannistua vastaan tulevista (masentavista) tiedonjyväsistä, ja kaivautua kotona peittojensa alle. Mutta seuraava päivä ei muutu sen paremmaksi itsestään. Monet toivottaisivat jopa maailmanlopun avosylin tervetulleeksi jos heidän vain ei tarvitsisi itse ottaa vastuuta omasta elämästään. Sama logiikka pätee juutalaiskristilliseen ideologiaan tulevan messiaan odottamisesta jonkinlaisena lopullisena ratkaisuna kaikkiin ongelmiin. Sopii odotella ihan rauhassa...

Tieto on hyödytöntä jos sitä ei pysty soveltamaan. Viisaus on tiedon käyttämistä elävässä elämässä. Voimme lukea kirjastot tyhjäksi, kiertää maailman museot, istua läpi lukemattomien luentojen ja katsoa joka ikisen elokuvan ja dokumentin mitä on ikinä kuvattu. Kuitenkaan siitä ei ole sinällään mitään hyötyä yhtään kenellekään. Ihmisten täytyy siirtyä kohti proaktiivista elämäntapaa passiivisen unissakävelyn sijaan. Ulos maailmaan ja valoa kohti, askel kerrallaan. Jokainen tarina kertoo sinusta itsestäsi. Sinä olet oma vapahtajasi, sillä kukaan muu ei voi vapauttaa mieltäsi kuin sinä itse.

Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan.

24.11.2012

Jylhästä hiljaisuudesta

Onko sinulla TV päällä? Pauhaako stereot tai tulviiko tietokoneesi kaiuttimista bittiavaruuden digiformaattimöykkä? Vai kuulutko niihin kummallisiin yksilöihin, jotka osaavat laittaa kyseiset vermeet hetkeksi kiinni? Kannattaa kokeilla ihan piruuttaan, edes muutamaksi minuutiksi. Kaikki eivät tähän pysty, sillä heidän on pakko paeta betonikolhoosiensa steriiliä ilmapiiriä. Hiljaisuus maistuu muoville, ja tämän vuoksi tarvitaan jotain harhauttamaan aivojamme. En tietenkään väitä, että musiikki olisi jotenkin pahaksi, päinvastoin se on parhaimmillaan jopa meditatiivista ja terapeuttista. Tämän päivän aiheemme on kuitenkin hiljentyminen.




Vaikka kaikki ämyrit laittaisikin kiinni, niin jokin on aina jäänyt päälle. Jotain meissä itsessämme. Jalka nykii tai sormet naputtavat pöytää. Missä on se nappula, jolla saa aivojen kierroksia pienemmälle? Onkohan minulla ADHD? Lääkäriltä diagnoosi ja pillereitä kehiin, siihen kiteytyy aikamme ratkaisu ongelmaan kuin ongelmaan.

Viinakin voisi auttaa, turruttaisi ainakin hieman tajuntaa. Tällä logiikalla haetaan rentoutusta pitkän ja stressaavan työ/opiskeluviikon jälkeen. Kokemusta on. Ja kyllähän se vähän rentouttaa, pakko myöntää. Hetken pako todellisuudesta, nollataan välimuisti. Sokka irti ja rai rai ja niin edelleen. Mutta aina on edessä maanantai, ja paluu sorvin ääreen.

"Minkäs teet? Sellaista elämä on". Näin sanovat labyrintissä elävät rotat, jotka silloin tällöin saavat juustopalan. He ovat tylsistyneet sille asteelle, etteivät enää välitä etsiä ulospääsyä vaan hokevat niitä samoja latteuksia, jotka he ovat joskus kuulleet lajitovereiltaan.

Aina on kiire. Joillakin ihmisillä on niin kiire etteivät he edes ehdi miettiä minkä takia heillä on niin kiire. Paikasta A täytyy vain päästä paikkaan B mahdollisimman nopeasti. Kaikki siinä valillä oleva on turhaa ja häiritsevää - ihmiset tulevat tielle. Ei ole kivaa. Paikassa B täytyy tehdä asia X ja sitten palata paikkaan A.

"Kuolema kuittaa univelat" ja "haudassa ehtii hyvin lepäilemään" tuntuvat olevan nykypäivän mottoja. Minä en ole kuitenkaan aivan samaa mieltä. Minusta nimittäin tuntuu, että nämä nimenomaiset ihmiset pyörivät sätkien vielä mullankin alla toistaen vuosikymmenten aikana opittuja mekaanisia refleksejä vaikka kuinka pappi siunailisi:
"Lepää rauhassa".




Sisäisen rauhan löytäminen ei ole helppoa, eivätkä monet viitsi edes yrittää sellaisen etsimistä. Tässäkin asiassa täytyy ottaa tietoinen "rohkea askel". Täytyy rikkoa tutuksi käynyt kaava, mutta ensin se täytyy tunnistaa. Ensimmäinen tehtävä on siis oman rauhattomuutensa huomaaminen. Vasta sen jälkeen voi opetella irroittautumaan siitä. Omia ajatuksia ja tekoja on hyvä huomioida. Vaikkapa seuraavan kerran kun seisot kassajonossa tai odotat vuoroasi jossain konttorissa. Mikä tässä on niin kauheaa? Miksi teen itseni onnettomaksi sadattelemalla tätä hidasta toimintaa? Onko minulla oikeasti kiire johonkin? Mitäpä jos kaikki onkin hyvin, mutta en vain tiedä sitä? Ja kun olet aikasi kysellyt itseltäsi näitä kysymyksiä, voit palkkioksi hymyillä koko ympärillä meuhkaavalle maailmalle.

Betoniviidakosta on hyvä astua ulos. Jos sinulla on mahdollisuus kävellä tai pyöräillä työ/koulumatkasi niin tee se ihmeessä. Jos voit kävellä puiston tai metsän läpi niin aina parempi. Kun alat löytää kauneutta ja tyydytystä yhä pienemmistä ja pienemmistä askareista, olet oikealla tiellä. Suurin virhe on lähteä päinvastaiseen suuntaan, jolloin täytyy aina saavuttaa vain enemmän ja enemmän, nopeammin ja tehokkaammin.




Jos voit jättää kaupungin vilinän hetkeksi kokonaan taaksesi, on sinulla mahdollisuus todelliseen hiljentymiseen.
Itse olen vuodesta 2008 lähtien käynyt joka kesä noin viikon mittaisen reissun Lapissa vaeltamassa. Pitää vielä tarkentaa että 'Lappi' tarkoittaa tässä yhteydessä leveysasteita siellä jossain Inarin korkeuksilla. Ei teeveetä, ei nettiä, ei puhelinta, ei sähköä, ei vesihanaa, ei neljää seinää ympärillä. Selässä rinkka, rinkassa teltta, trangia, ruokaa ja vaatteita. Juomavesi ja pesuvesi vastaantulevassa joessa tai järvessä. Siinä on raaka-aineet hiljentymistä varten. Erittäin toimiva resepti.




Viimeinen neuvoni on seuraava. Kun mieleesi alkaa hiipiä jokin seuraavista modernin kulutusyhteiskuntamme vitsauksista:
  1. Taidanpa ostaa uuden älypuhelimen tai läppärin (vaikka kyllähän noilla nykyisilläkin pysyy hengissä)
  2. Taidanpa ostaa auton (kun tuo työpaikka on kymmenen minuutin pyörämatkan päässä ja kauppaankin pitää kävellä viisi minuuttia)
  3. Taidanpa ostaa talon (ja asua vielä toisenkin puoliskon elämästäni tässä jumalten hylkäämässä paikassa)
...niin älä tee sitä. Osta mieluummin itsellesi aikaa.

13.11.2012

"Tulkoon blogi!" Ja blogi tuli.

Kyky luoda on epäilemättä eräs ihmismielen hienoimpia ja mysteerisimpiä ominaisuuksia.

Wikipedian mukaan:

Luovuus on vapauteen ja älykkyyteen liittyvä kyky nähdä uusia asiayhteyksiä (assosiaatioita), kehittää epätavallisia ideoita, käsitteitä, tekniikoita ja intuitiota sekä etääntyä tavanomaisista ajatusradoista.

Eräässä hyvin tunnetussa teoksessa, jolle ihmiset keksivät toinen toistaan mielenkiintoisempia tulkintoja, esiintyy kaikkivoipa hahmo jota kutsutaan Jumalaksi. Tämä teos on tietysti Raamattu, ja sen ensimmäinen kertomus on luomiskertomus, Genesis. Tässä kertomuksessa Jumala luo taivaan ja maan, kasvit, eläimet jne. Tarina on varmasti kaikille tuttu, ja tulkintoja sille on monia. Eräs yksityiskohta tässä tarinassa on kuitenkin erityisen tärkeä, nimittäin se miten Jumala luo tämän kaiken. Eräässäkin kohdassa Jumala vain sanoi: "Tulkoon valo!" Ja valo tuli. Aika hieno homma.

Raamattu ei tosiaankaan lukeudu lempikirjojeni joukkoon, mutta tällä esimerkillä haluan korostaa sanojen tärkeyttä. Luomisella ja sanoilla on selvästikin jotain tekemistä toistensa kanssa.


Jos satut omistamaan koiran, ja sanot sesselle: "Tule tänne", niin hyvin koulutettu koira tulee viereesi häntää heiluttaen. Erilaisia sanoja käyttämällä tapahtuu erilaisia asioita, sillä sanat ovat itse asiassa sopimuksia. Olet sopinut koirasi kanssa mitä kukin käsky tarkoittaa, ja kuuliaiselle koiralle tämä todellakin on kuin 'Jumalan sana'.

En aio ryhtyä vatvomaan mitään metafyysistä siansaksaa, mutta haluan pikaisesti osoittaa yhteyden Jumalan ja Sanan välillä:

"Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala."

Tämä on näitä Raamatun mindfuck-kohtia. Sana oli Jumala? Hmmm... Mieti hetki sitä. Uuden testamentin alkukieli oli kreikka, ja kreikan kielen sana-sanalla, Logos, on useitakin merkityksiä sekä filosofiassa, teologiassa että retoriikassa. Tästä tärkeästä termistä saamme mm. nykyään paljon käytetyn sanan 'logo' kuvaamaan erilaisia symboleja, joita käytetään pääasiallisesti kaupallisessa merkityksessä. Myös 'logiikka' juontaa juurensa tähän sanaan.

Anyway... sitten tapahtui sellainen juttu, että "Sana tuli lihaksi". Tässä vaiheessa kuvaan astuu  tietysti Raamatun traaginen sankarihahmo, suuresti rakastettu sekä vihattu Jeesus. Mikä tämä yhtälö Jumalan, Sanan, Jeesuksen ja Logoksen välillä siis on? No sitä saa kukin pohtia itsekseen jos siltä tuntuu. Halusin vain tässä yhteydessä näyttää, että sana (tai Sana) on hyvin keskeinen asia Raamatussakin.

Myös arabialaiset ymmärsivät jo kauan sitten sanojen merkityksen, ja heidän satukirjassaan Tuhannen ja yhden yön tarinoita löytyy tarina Ali Babasta, joka aukaisee luolan oven sanomalla legendaariset taikasanat: "Seesam aukene". Sanat siis luovat maailmoja ja aukaisevat ovia.
 
Ihmiset ovat aikojen saatossa kehittäneet erilaisia koodeja, joiden avulla puhutut sanat ja käsitteet on muutettu kirjoitukseksi. Lukiessasi näitä sanoja tulkitset itse asiassa latinalaisiin aakkosiin perustuvaa kirjoitusjärjestelmää. Ja vaikka suurin osa maailman väestöstä tunteekin nämä aakkoset, vain hyvin pieni osa ymmärtää tätä nimenomaista tekstiä, sillä se on kirjoitettu suomen kielellä. Kaikki tämä on hyvin jokapäiväistä, ja käytämmekin näitä koodeja koko ajan niitä sen enempää ajattelematta.

Sanat ovat myös hyvin puutteellisia, sillä ihmismielen luomat ajatukset ja tunteet ovat niin monisäikeisiä, ettei niitä voi aina sanoin kuvailla. Kuinka selittää se tunne, kun näkee oman lapsensa ensi kertaa jollekulle, jolla ei ole lapsia? Kuinka selittää sateenkaari jollekulle, joka on ollut ikänsä sokea?

Buddhan sanotaan olleen valaistunut. Hän siis ymmärsi jotain hyvin perinpohjaista, jonka tietäminen olisi varmasti hienoa itse kullekin. Mutta hän tiesi myös ettei tätä tietämystä voinut noin vain siirtää tai jakaa toisille ihmisille. Se oli polku, jota jokaisen ihmisen tuli itse kulkea, ja niinpä hän kuolinvuoteellaan sanoikin oppilailleen olla seuraamatta ketään johtajaa. 


Sanoissa on voimaa. Sanoilla voi rohkaista tai pettää, ihastuttaa tai vihastuttaa.
Nykyään puhutaan paljon henkisestä väkivallasta, ja se onkin aivan oikein. Jokaisen meistä tulisi olla tietoinen sanojemme vaikutuksesta. Se, että kirjoitan blogia vaikuttaa tavalla tai toisella sen lukijoihin. Jokaisella teolla (ja sanalla) on syynsä ja seurauksensa. Itse yritän vaikuttaa ihmisiin positiivisesti.

Tärkein syy tämän blogin aloittamiseen oli se, että minulla on toisinaan tarve luoda jotain. En ole kirjoittanut tämän tyyppistä tekstiä pitkiin aikoihin, ja se tuntui nyt hyvältä. Niinpä päätin ottaa tämän "rohkean askeleen", ja tuoda ajatukseni muidenkin ihmeteltäviksi.

Rohkea askel. Valitsin blogilleni tämän nimen, sillä pidän erittäin tärkeänä kokeilla uusia asioita. Kykyä nähdä uusia asiayhteyksiä, kehittää epätavallisia ideoita, käsitteitä, tekniikoita ja intuitiota sekä etääntyä tavanomaisista ajatusradoista. Se vaatii joskus rohkeutta, mutta se on samalla myös paras ja tehokkain keino kehittyä ihmisenä. Pitää olla luova.