Ikiaikaista viisautta ja nykyaikaista harhailua

Kuulkaa! Viisaus kutsuu, ymmärrys korottaa äänensä. Kukkulan laella, tien vierellä se seisoo, siellä missä polut haarautuvat eri suuntiin. Markkinapaikoilla, tungoksen keskellä, kaupunkiin vievillä porteilla se huutaa:
"Teitä minä kutsun, ihmiset, teille kaikille osoitan sanani. Hankkikaa viisautta, te ymmärtämättömät, hankkikaa tietoa, te houkat!"
 

Päätin sitten aloittaa tekstini raamatullisella paatoksella. Voisin vielä lisätä kliseisesti kunnon saarnamiehen tapaan että: "Nämä sanat ovat juuri nyt ajankohtaisempia kuin koskaan ennen".  Kyllähän tuo nimenomainen lainaus kiteyttää harvinaisen hyvin sen, kuinka ihmisten tulisi oppia elämään elämänsä viisaasti ja tietoa etsien, ja kaikista ajankohtaisin aika on aina tässä ja nyt. Tieto on perusta, jonka päälle voi rakentaa kestävän rakennelman, jonka huipulta löytyy viisaus. Tieto on totuutta. Se on yhdenmukainen kaikille. Se on kaukana mielipiteistä ja uskomuksista, jotka ovat kuin pilvilinnoja tai korttitaloja, ja aina vaarassa murentua.

 

Mutta hetkinen... Nyt puhutaan objektiivisesta totuudesta, joten eikö ole melko ristiriitaista käyttää esimerkkinä jotain raamatullista tekstinpätkää? No, mielestäni meidän on aika siirtyä eteenpäin niistä hedelmättömistä kinasteluista kyseisen eepoksen historiallisuuden suhteen. Itse ainakin olen oppinut lopulta tarkastelemaan Raamatun tarinoita ihan samalla tavalla kuin muidenkin kulttuureiden pyhiä kirjoituksia tai mytologisia tarinoita. Tämä on mielestäni ainoa suhtautumistapa, jonka avulla pystyy näkemään sen ikiaikaisen viisauden, joka näihin tarinoihin on kätketty.

Uskonnot näyttävät monien mielestä sotivan toisiaan vastaan, sillä jokainen väittää olevansa "se oikea" tai jollain tavalla parempi kuin kaikki muut vastaavat lahkot ja veljeskunnat. Kun otetaan huomioon ristiretket, pakanoiden vainoamiset ja pyhät sodat, olemme hyvin kaukana siitä taivaallisesta ystävyydestä ja rakkauden ilosanomasta, joista kirjoituksissa puhutaan. Ihmiskunta on jakautunut leireihin, mutta haluavatko nämä leirit lähtökohtaisesti taistella keskenään? Ovatko tavalliset kristityt, muslimit tai juutalaiset todella siinä uskossa että vääräuskoiset tulee tappaa? Eivät tietenkään. Ongelma on siinä, että maailman valtarakenteen huipulla on ahneita ja itsekeskeisiä kansaa kiihottavia psykopaatteja.

Länsimaissa me olemme yleensä syntyneet johonkin kristinuskon haaroista, ja Suomessa tämä tarkoittaa evankelilaisluterilasta kirkkoa. Yhä enenevissä määrin kirkon vaikutuspiiriin kuulumisesta on kuitenkin tullut pelkkä tapa. Kirkossa käydään vain pakollisissa tilaisuuksissa, ja kaiken kaikkiaan kirkko on etääntynyt ajan hengestä vanhoillisena traditiona. Itse en näe tätä sinänsä huonona asiana, sillä kuten aikaisemmassa kirjoituksessani ohimennen mainitsin, jokaisen ihmisen tulee kulkea omaa polkuaan. Raamatun mukaan Jeesus päätyi aina riitelemään pappien ja kirjanoppineiden kanssa, ja jos hän eläisi tänä päivänä niin tuskin hän edelleenkään suhtautuisi kirkollisten järjestöjen toimintaan kovin suopeasti.

Uskonto on sananmukaisesti pelkkää uskomusta, ja mielestäni uskomukset ovat kovin yliarvostettuja, sillä yhtenä päivänä uskomme yhteen asiaan ja toisena päivänä toiseen. Eräät uskomukset vain pysyvät aivoissamme pitempään, sillä vakuuttelemme itsellemme niiden totuudenperäisyyttä. Hyvä esimerkki tästä kirkon piirissä on uskontunnustus. Toistelemme kuin lampaat rippikoulussa opittuja sanoja, vaikka emme täysin ymmärrä tekstin sisältöä.

Loogisuus ja rationaalinen ajattelu ovat nykymaailmassa hyvin korkealle arvostettuja. Niinpä monet huomaavat jossain vaiheessa kaikenlaisten uskonnollisten oppien olevan melko järjenvastaisia, ja lopulta ummistavat korvansa kaikelle tuonpuoleisesta ja yliluonnollisesta kertovalle. Tämä saattaa kuitenkin johtaa siihen, että näemme maailman vain kylmän materialistisena koneena, ja siellä oman minämme pelkän sattuman synnyttämänä valonpilkahduksena kahden pelottavan tyhjyyden välissä. Tämäkin on kuitenkin vain uskomus.

Perinteisesti puhutaan kolmesta jumalakäsityksestä: teismistä, ateismista ja agnostisismista. Teistit uskovat Jumalaan tai jumaliin, ateistit uskovat, että Jumalaa ei ole olemassa, ja agnostikot eivät oikein tiedä mihin uskovat. Kaikki nämä kolme käsitystä perustuvat täysin uskomiseen. Agnostisismi johtaa nimensä kuitenkin kreikan kielen sanasta gnosis, joka tarkoittaa tietoa. Samalla tavalla kuin teisti on jumalaan uskoja (uskovainen) ja ateisti  epäuskoja (jumalankieltäjä), agnostikko on epätietäjä (tiedonkieltäjä). Gnostikko siis olisi saman logiikan mukaan tietäjä tai tietäväinen. Gnosis ei viittaa kirjoista opittuun tietoon, vaan eräänlaiseen jumalaiseen oivallukseen, korkeampaan tietoisuuden tasoon.
Itämaisissa perinteissä gnosis vastaa valaistumista tai nirvanaa.

Itämaiset uskonnot ovat tietysti tätä nykyä paljon muodikkaampia kuin kristinusko, joten jos olisin muotitietoinen, olisin voinut hyvin aloittaa tämän blogin jollain Lao Tzun tai Buddhan sananlaskulla Raamatun sijaan. Sillä ei kuitenkaan ole loppujen lopuksi mitään väliä kuka nämä sanat aikoinaan lausui tai oliko kyseinen henkilö edes olemassa. Jokaisessa suuressa tarinassa on pohjavireenä totuus, oli kyseessä sitten Jeesus tai Tähtien sota. Nämä totuudet tulevat ilmi jos pystymme samaistumaan tarinoiden roolihahmoihin ja arkkityyppeihin. Ja jos oppii ymmärtämään näitä pohjimmaisia totuuksia, näkee ne samalla tavoin jokaisessa tarinassa, ja alkaa samalla vertailemaan niitä keskenään.


Eri uskontojen välillä on paljon yhdenmukaisuuksia. Erityisesti tietyt numerot, eläimet ja tapahtumat toistuvat kertomuksissa aina uudestaan ja uudestaan. Nämä eivät ole historiallisia tosiasioita vaan symboleita ja vertauskuvia, jotka kuvastavat yleensä ihmisruumista (mikrokosmosta) ja maapallon ulkopuolella levittäytyvää universumia (makrokosmosta). Tämä sama tarina löytyy erilaisina versioina aina uudestaan ja uudestaan, sillä tämä tarina on tosi. Nyt alan kuitenkin pikku hiljaa eksyä aiheesta, joten ehkä kirjoittelen joskus noista yhtäläisyyksistä enemmän ihan omassa tekstissään.


Onko kukaan huomannut, että koulussa istuminen on aika tylsää? Tämän takia monet mieltävät myös uusien asioiden opettelun tylsäksi, ja kuluttavat aikaansa mieluummin passiivisempien harrastusten parissa. Tilaisuuden tullen aivot laitetaan narikkaan.  

Niitä kaikkein tärkeimpiä tietoja ja taitoja kuitenkin harvemmin opetetaan koulussa. Jos pystyy pitämään itsensä aktiivisena, ja onnistuu säilyttämään lapsenomaisen halunsa tutkia ympärillä olevaa maailmaa avoimin silmin, on mahdollista päästä eteenpäin siinä tärkeässä elämän koulussa ja oppia elämään onnellista elämää. Sitähän me kaikki loppupeleissä haluamme - onnellisen elämän.

Jokainen hetki opettaa meille uutta jos vain olemme valmiita ottamaan sen vastaan. Koulutus luo erään monista illuusioista elämässämme. Vaikka valmistummekin kouluista ja etenemme urallamme, emme silti ole koskaan "valmiita" tai millään tavalla täydellisiä. Sokrateen kuuluisa lause: "Tiedän etten tiedä mitään" viittaa siihen, että viisaus alkaa ihmettelystä ja kysymisestä. Ihmisen tulee myöntää oma tietämättömyytensä, sillä elämän koulu jatkuu aina ja ikuisesti.

Elämme mielenkiintoista aikaa. Monet ovat menettäneet uskonsa sekä poliittisiin että hengellisiin johtajiinsa ja myös median uskottavuus on kovassa laskusuhdanteessa. Informaatioteknologian ansiosta voimme kuitenkin etsiä internetistä vastauksen kysymykseen kuin kysymykseen ihan itse. Tietolähteiden todenperäisyyttä tulee tietysti punnita, mutta usein oma intuitiomme ja maalaisjärkemme antavat tähän tarpeeksi apua.
Media paisuttelee otsikoissaan jymyuutisia, veritekoja varsinkin. Kun uutisia rummutetaan tarpeeksi paljon, sillä on suora vaikutus yleisön uskomuksiin ympäröivästä maailmasta. Propagandamylly lietsoo vihaa ja levittää pelkoa. Toiset järkyttyvät ja reagoivat uutisiin voimakkaasti vaatien lakimuutoksia tai sotilaallisia toimenpiteitä.

Sitten ovat ne, joiden maailmaa ei järkytä mikään. Osa ihmisistä yrittää olla välittämättä asioista ja jatkaa elämäänsä ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Harjaa hampaat, mene töihin, katso päivän uutiset ja mene nukkumaan. Uutiset ovat aina vain uutisia, ja tiedotusvälineiden jatkuva vouhotus on turruttanut päämme. Vaikka jotain tapahtuisi toisella puolella maailmaa, ei sillä ole vaikutusta minuun. Niin ajattelevat monet, ja jossain määrin se on ihan oikeutettua. Ei esimerkiksi Lähi-idän sodalla ole suoranaista vaikutusta meidän jokapäiväiseen elämäämme. Ei kuitenkaan olisi pahitteeksi tietää mistä siinä on kyse.

Matkustaminen avartaa mm. siinä mielessä, että se tuo maailman tapahtumat lähemmäs meitä itseämme. Voimme paremmin samaistua jonkin maan tilanteeseen jos olemme itse vierailleet kyseisessä maassa. Me olemme kaikki samassa veneessä, koko ihmiskunta. Ja se vene on tämä avaruudessa seilaava, aurinkoa kiertävä pallo. Valitettavasti yhteiskuntajärjestyksemme on melko pahasti vinksallaan, eivätkä kansan syvät rivit ole aina ihan tilanteen tasalla. Vallanpitäjät käyttävät voimaansa itsekkäisiin ja elitistisiin tarkoitusperiin, ja niinpä merirosvoliput alkavat pikkuhiljaa liehua.

 
Ne, joille maailman talouspoliittinen tilanne alkaa valjeta, saattavat lannistua vastaan tulevista (masentavista) tiedonjyväsistä, ja kaivautua kotona peittojensa alle. Mutta seuraava päivä ei muutu sen paremmaksi itsestään. Monet toivottaisivat jopa maailmanlopun avosylin tervetulleeksi jos heidän vain ei tarvitsisi itse ottaa vastuuta omasta elämästään. Sama logiikka pätee juutalaiskristilliseen ideologiaan tulevan messiaan odottamisesta jonkinlaisena lopullisena ratkaisuna kaikkiin ongelmiin. Sopii odotella ihan rauhassa...

Tieto on hyödytöntä jos sitä ei pysty soveltamaan. Viisaus on tiedon käyttämistä elävässä elämässä. Voimme lukea kirjastot tyhjäksi, kiertää maailman museot, istua läpi lukemattomien luentojen ja katsoa joka ikisen elokuvan ja dokumentin mitä on ikinä kuvattu. Kuitenkaan siitä ei ole sinällään mitään hyötyä yhtään kenellekään. Ihmisten täytyy siirtyä kohti proaktiivista elämäntapaa passiivisen unissakävelyn sijaan. Ulos maailmaan ja valoa kohti, askel kerrallaan. Jokainen tarina kertoo sinusta itsestäsi. Sinä olet oma vapahtajasi, sillä kukaan muu ei voi vapauttaa mieltäsi kuin sinä itse.

Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan.

Jylhästä hiljaisuudesta

Onko sinulla TV päällä? Pauhaako stereot tai tulviiko tietokoneesi kaiuttimista bittiavaruuden digiformaattimöykkä? Vai kuulutko niihin kummallisiin yksilöihin, jotka osaavat laittaa kyseiset vermeet hetkeksi kiinni? Kannattaa kokeilla ihan piruuttaan, edes muutamaksi minuutiksi. Kaikki eivät tähän pysty, sillä heidän on pakko paeta betonikolhoosiensa steriiliä ilmapiiriä. Hiljaisuus maistuu muoville, ja tämän vuoksi tarvitaan jotain harhauttamaan aivojamme. En tietenkään väitä, että musiikki olisi jotenkin pahaksi, päinvastoin se on parhaimmillaan jopa meditatiivista ja terapeuttista. Tämän päivän aiheemme on kuitenkin hiljentyminen.

Vaikka kaikki ämyrit laittaisikin kiinni, niin jokin on aina jäänyt päälle. Jotain meissä itsessämme. Jalka nykii tai sormet naputtavat pöytää. Missä on se nappula, jolla saa aivojen kierroksia pienemmälle? Onkohan minulla ADHD? Lääkäriltä diagnoosi ja pillereitä kehiin, siihen kiteytyy aikamme ratkaisu ongelmaan kuin ongelmaan.

Viinakin voisi auttaa, turruttaisi ainakin hieman tajuntaa. Tällä logiikalla haetaan rentoutusta pitkän ja stressaavan työ/opiskeluviikon jälkeen. Kokemusta on. Ja kyllähän se vähän rentouttaa, pakko myöntää. Hetken pako todellisuudesta, nollataan välimuisti. Sokka irti ja rai rai ja niin edelleen. Mutta aina on edessä maanantai, ja paluu sorvin ääreen.

"Minkäs teet? Sellaista elämä on". Näin sanovat labyrintissä elävät rotat, jotka silloin tällöin saavat juustopalan. He ovat tylsistyneet sille asteelle, etteivät enää välitä etsiä ulospääsyä vaan hokevat niitä samoja latteuksia, jotka he ovat joskus kuulleet lajitovereiltaan.

Aina on kiire. Joillakin ihmisillä on niin kiire etteivät he edes ehdi miettiä minkä takia heillä on niin kiire. Paikasta A täytyy vain päästä paikkaan B mahdollisimman nopeasti. Kaikki siinä valillä oleva on turhaa ja häiritsevää - ihmiset tulevat tielle. Ei ole kivaa. Paikassa B täytyy tehdä asia X ja sitten palata paikkaan A.

"Kuolema kuittaa univelat" ja "haudassa ehtii hyvin lepäilemään" tuntuvat olevan nykypäivän mottoja. Minä en ole kuitenkaan aivan samaa mieltä. Minusta nimittäin tuntuu, että nämä nimenomaiset ihmiset pyörivät sätkien vielä mullankin alla toistaen vuosikymmenten aikana opittuja mekaanisia refleksejä vaikka kuinka pappi siunailisi:
"Lepää rauhassa".

Sisäisen rauhan löytäminen ei ole helppoa, eivätkä monet viitsi edes yrittää sellaisen etsimistä. Tässäkin asiassa täytyy ottaa tietoinen "rohkea askel". Täytyy rikkoa tutuksi käynyt kaava, mutta ensin se täytyy tunnistaa. Ensimmäinen tehtävä on siis oman rauhattomuutensa huomaaminen. Vasta sen jälkeen voi opetella irroittautumaan siitä. Omia ajatuksia ja tekoja on hyvä huomioida. Vaikkapa seuraavan kerran kun seisot kassajonossa tai odotat vuoroasi jossain konttorissa. Mikä tässä on niin kauheaa? Miksi teen itseni onnettomaksi sadattelemalla tätä hidasta toimintaa? Onko minulla oikeasti kiire johonkin? Mitäpä jos kaikki onkin hyvin, mutta en vain tiedä sitä? Ja kun olet aikasi kysellyt itseltäsi näitä kysymyksiä, voit palkkioksi hymyillä koko ympärillä meuhkaavalle maailmalle.

Betoniviidakosta on hyvä astua ulos. Jos sinulla on mahdollisuus kävellä tai pyöräillä työ/koulumatkasi niin tee se ihmeessä. Jos voit kävellä puiston tai metsän läpi niin aina parempi. Kun alat löytää kauneutta ja tyydytystä yhä pienemmistä ja pienemmistä askareista, olet oikealla tiellä. Suurin virhe on lähteä päinvastaiseen suuntaan, jolloin täytyy aina saavuttaa vain enemmän ja enemmän, nopeammin ja tehokkaammin.

Jos voit jättää kaupungin vilinän hetkeksi kokonaan taaksesi, on sinulla mahdollisuus todelliseen hiljentymiseen.
Itse olen vuodesta 2008 lähtien käynyt joka kesä noin viikon mittaisen reissun Lapissa vaeltamassa. Pitää vielä tarkentaa että 'Lappi' tarkoittaa tässä yhteydessä leveysasteita siellä jossain Inarin korkeuksilla. Ei teeveetä, ei nettiä, ei puhelinta, ei sähköä, ei vesihanaa, ei neljää seinää ympärillä. Selässä rinkka, rinkassa teltta, trangia, ruokaa ja vaatteita. Juomavesi ja pesuvesi vastaantulevassa joessa tai järvessä. Siinä on raaka-aineet hiljentymistä varten. Erittäin toimiva resepti.

Viimeinen neuvoni on seuraava. Kun mieleesi alkaa hiipiä jokin seuraavista modernin kulutusyhteiskuntamme vitsauksista:

1. Taidanpa ostaa uuden älypuhelimen tai läppärin (vaikka kyllähän noilla nykyisilläkin pysyy hengissä)
2. Taidanpa ostaa auton (kun tuo työpaikka on kymmenen minuutin pyörämatkan päässä ja kauppaankin pitää kävellä viisi minuuttia)
3. Taidanpa ostaa talon (ja asua vielä toisenkin puoliskon elämästäni tässä jumalten hylkäämässä paikassa)

...niin älä tee sitä. Osta mieluummin itsellesi aikaa.

"Tulkoon blogi!" Ja blogi tuli.

Kyky luoda on epäilemättä eräs ihmismielen hienoimpia ja mysteerisimpiä ominaisuuksia.

Wikipedian mukaan:

Luovuus on vapauteen ja älykkyyteen liittyvä kyky nähdä uusia asiayhteyksiä (assosiaatioita), kehittää epätavallisia ideoita, käsitteitä, tekniikoita ja intuitiota sekä etääntyä tavanomaisista ajatusradoista.

Eräässä hyvin tunnetussa teoksessa, jolle ihmiset keksivät toinen toistaan mielenkiintoisempia tulkintoja, esiintyy kaikkivoipa hahmo jota kutsutaan Jumalaksi. Tämä teos on tietysti Raamattu, ja sen ensimmäinen kertomus on luomiskertomus, Genesis. Tässä kertomuksessa Jumala luo taivaan ja maan, kasvit, eläimet jne. Tarina on varmasti kaikille tuttu, ja tulkintoja sille on monia. Eräs yksityiskohta tässä tarinassa on kuitenkin erityisen tärkeä, nimittäin se miten Jumala luo tämän kaiken. Eräässäkin kohdassa Jumala vain sanoi: "Tulkoon valo!" Ja valo tuli. Aika hieno homma.

Raamattu ei tosiaankaan lukeudu lempikirjojeni joukkoon, mutta tällä esimerkillä haluan korostaa sanojen tärkeyttä. Luomisella ja sanoilla on selvästikin jotain tekemistä toistensa kanssa.

Jos satut omistamaan koiran, ja sanot sesselle: "Tule tänne", niin hyvin koulutettu koira tulee viereesi häntää heiluttaen. Erilaisia sanoja käyttämällä tapahtuu erilaisia asioita, sillä sanat ovat itse asiassa sopimuksia. Olet sopinut koirasi kanssa mitä kukin käsky tarkoittaa, ja kuuliaiselle koiralle tämä todellakin on kuin 'Jumalan sana'.

En aio ryhtyä vatvomaan mitään metafyysistä siansaksaa, mutta haluan pikaisesti osoittaa yhteyden Jumalan ja Sanan välillä:

"Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala."

Tämä on näitä Raamatun mindfuck-kohtia. Sana oli Jumala? Hmmm... Mieti hetki sitä. Uuden testamentin alkukieli oli kreikka, ja kreikan kielen sana-sanalla, Logos, on useitakin merkityksiä sekä filosofiassa, teologiassa että retoriikassa. Tästä tärkeästä termistä saamme mm. nykyään paljon käytetyn sanan 'logo' kuvaamaan erilaisia symboleja, joita käytetään pääasiallisesti kaupallisessa merkityksessä. Myös 'logiikka' juontaa juurensa tähän sanaan.

Anyway... sitten tapahtui sellainen juttu, että "Sana tuli lihaksi". Tässä vaiheessa kuvaan astuu  tietysti Raamatun traaginen sankarihahmo, suuresti rakastettu sekä vihattu Jeesus. Mikä tämä yhtälö Jumalan, Sanan, Jeesuksen ja Logoksen välillä siis on? No sitä saa kukin pohtia itsekseen jos siltä tuntuu. Halusin vain tässä yhteydessä näyttää, että sana (tai Sana) on hyvin keskeinen asia Raamatussakin.

Myös arabialaiset ymmärsivät jo kauan sitten sanojen merkityksen, ja heidän satukirjassaan Tuhannen ja yhden yön tarinoita löytyy tarina Ali Babasta, joka aukaisee luolan oven sanomalla legendaariset taikasanat: "Seesam aukene". Sanat siis luovat maailmoja ja aukaisevat ovia.
 

Ihmiset ovat aikojen saatossa kehittäneet erilaisia koodeja, joiden avulla puhutut sanat ja käsitteet on muutettu kirjoitukseksi. Lukiessasi näitä sanoja tulkitset itse asiassa latinalaisiin aakkosiin perustuvaa kirjoitusjärjestelmää. Ja vaikka suurin osa maailman väestöstä tunteekin nämä aakkoset, vain hyvin pieni osa ymmärtää tätä nimenomaista tekstiä, sillä se on kirjoitettu suomen kielellä. Kaikki tämä on hyvin jokapäiväistä, ja käytämmekin näitä koodeja koko ajan niitä sen enempää ajattelematta.

Sanat ovat myös hyvin puutteellisia, sillä ihmismielen luomat ajatukset ja tunteet ovat niin monisäikeisiä, ettei niitä voi aina sanoin kuvailla. Kuinka selittää se tunne, kun näkee oman lapsensa ensi kertaa jollekulle, jolla ei ole lapsia? Kuinka selittää sateenkaari jollekulle, joka on ollut ikänsä sokea?

Buddhan sanotaan olleen valaistunut. Hän siis ymmärsi jotain hyvin perinpohjaista, jonka tietäminen olisi varmasti hienoa itse kullekin. Mutta hän tiesi myös ettei tätä tietämystä voinut noin vain siirtää tai jakaa toisille ihmisille. Se oli polku, jota jokaisen ihmisen tuli itse kulkea, ja niinpä hän kuolinvuoteellaan sanoikin oppilailleen olla seuraamatta ketään johtajaa. 

Sanoissa on voimaa. Sanoilla voi rohkaista tai pettää, ihastuttaa tai vihastuttaa.
Nykyään puhutaan paljon henkisestä väkivallasta, ja se onkin aivan oikein. Jokaisen meistä tulisi olla tietoinen sanojemme vaikutuksesta. Se, että kirjoitan blogia vaikuttaa tavalla tai toisella sen lukijoihin. Jokaisella teolla (ja sanalla) on syynsä ja seurauksensa. Itse yritän vaikuttaa ihmisiin positiivisesti.

Tärkein syy tämän blogin aloittamiseen oli se, että minulla on toisinaan tarve luoda jotain. En ole kirjoittanut tämän tyyppistä tekstiä pitkiin aikoihin, ja se tuntui nyt hyvältä. Niinpä päätin ottaa tämän "rohkean askeleen", ja tuoda ajatukseni muidenkin ihmeteltäviksi.

Rohkea askel. Valitsin blogilleni tämän nimen, sillä pidän erittäin tärkeänä kokeilla uusia asioita. Kykyä nähdä uusia asiayhteyksiä, kehittää epätavallisia ideoita, käsitteitä, tekniikoita ja intuitiota sekä etääntyä tavanomaisista ajatusradoista. Se vaatii joskus rohkeutta, mutta se on samalla myös paras ja tehokkain keino kehittyä ihmisenä. Pitää olla luova.