24.3.2014

Tornio - rajattomien mahdollisuuksien kaupunki vai junttikulttuurin satama?

Pyydetäänpänpä heti kättelyssä anteeksi kaikilta niiltä, jotka saattavat pahoittaa mielensä tämän paikoitellen provosoivan tekstin takia. Älkää vetäkö pullaa väärään kurkkuun.  Meillä Torniossa on nimittäin sellainen tapa, että monia itsestäänselviä asioita ei sanota ollenkaan ääneen. Varsinkin eri sukupolvien välisessä kommunikaatiossa on hankala päästä samalle aaltopituudelle. Vaikeneminen on kaikkien kannalta helpompaa ja säästytään noloilta tilanteilta. Kirjoitin samaan aiheeseen liittyen jo viime syksynä, ja nyt kun olen (taas) muuttamassa Torniosta pois, ajattelin jatkaa siitä mihin edellisessä tekstissäni jäin. Tämä ei suinkaan ole testamenttini Torniolle, pikemminkin jonkin sortin välitilinpäätös, jossa valotan hieman syitä poismuuttooni. En niinkään sen takia että minulla olisi kauheaa tarvetta kertoa kaikille tekemisistäni, vaan sen sijaan uskoisin, että monilla nuorilla aikuisilla on sydämellään saman tyyppisiä tuntemuksia. 

Itselleni sekä muille vastavalmistuneille ajankohtainen kysymys on tietenkin elannon hankkiminen. Tämä voi siis tarkoittaa perinteisen työn hakemisen lisäksi mm. yrittäjäksi ryhtymistä, joka omalla kohdallani on hyvin varteenotettava vaihtoehto. Kysymys on enemmänkin siitä, missä, milloin ja kenen kanssa tämä tapahtuu. Oma erikoisosaamiseni liittyy ravintola- ja kulttuurialan toimintaan, ja olen yleisesti ottaen varsin luova ihminen. Sen takia kirjoittelen näitä tekstejäkin. Tunnen myös monia muita luovia ja monilta osin itseäni lahjakkaampia ihmisiä, jotka ovat  joko syntyneet tai ainakin opiskelleet Torniossa.  Lähestulkoon jokainen näistä rakkaista hengenheimolaisista on kuitenkin muuttanut täältä pois. Poikkeuksena mainittakoot muutamat taiteilijat ja muusikot, joiden työt heijastelevat äärimmäisen ahdistavia ja jokseenkin masokistisia aiheita. Heille Tornio tarjoaakin varsin sopivaa inspiraatiota. 



Miksi nämä nuoret tekijät sitten lähtevät pois? Minun diagnoosini on ummehtunut ja mummoutunut ilmapiiri. Yleinen vitsi on, kuinka Breznevin haamu leijailee kaupungin yllä. Uusia ajatuksia ei oteta vakavasti vaan ne poljetaan kyynisyyden suohon. Auta armias jos joku "hupparihörhö" aukaisee suunsa ja yrittää esittää rakentavaa kritiikkiä. Ei siinä ehdi saada lausetta loppuun, kun joku jo tokaisee: "Sinun pitää vain olla aktiivinen niin kyllä se työpaikka vielä sinullekin löytyy". Niin. Minä olen tallannut näitä katuja sen verran monta vuotta, että tiedän oikein hyvin joka ikisen kuppilan Suensaaren ja Kaakamon välillä. Jos kaljan tai roskaruuan myynti ei tunnu sopivalta uravaihtoehdolta niin aika heikko on työtilanne. Onneksi meillä on sentään monipuolista viihdetarjontaa. Pilkkikilpailuja ja Öölifestivaaleja. Johanna Tukiaista ja Teuvo Hakkaraista. Karaokea. Mitä nolompia esiintyjiä, sitä parempi. Jotain sellaista mitä ei kerta kaikkiaan pysty seuraamaan selvin päin. 18-35 vuotiaat saavat elää passivoivassa tyhjiössä. Yksi harvoista henkirei'istä on Pikku-Berliinin jami-ilta. Pitäkää se pyörimässä, pliis.

Olenko siis katkera kaikesta tästä? En. Päinvastoin, olen itse asiassa hyvin positiivisella mielellä, sillä minulla on omat suunnitelmani, joiden eteen teen töitä joka päivä. Tiedän hyvin mitä Tornio kaipaa, ja voi olla että palaan vielä tänne niitä asioita tarjoamaan. Tai sitten en. Se sanottakoot, että jos Tornio aikoo olla muutakin kuin nättejä katuja, joilla liikkuvat vain lumiaurat, hiekoituskoneet ja roska-autot, olisi korkea aika antaa näille nuorille tekijöille jonkinlaista porkkanaa. Keppiä on tullut niin paljon, että me olemme oppineet olemaan välittämättä siitä. Antaa tulla, toiselle poskelle myös! Toivottavasti ne virastoissa istuvat kahvinjuojat ymmärtävät kaivavansa itselleen kuoppaa aivan samalla tavalla kuin länsimaat asettaessaan pakotteita Venäjälle. Hupparisukupolvi tulee maksamaan ne teidän eläkkeenne, piditte siitä tai ette.

Minä lähden toistaiseksi Ouluun, muiden torniolaisten seuraksi. Siellä kuulemma katsotaan silmiin ja käydään asiallisia keskusteluja. Tornio kasvattaa sisäsiittoisuudellaan parempia sissejä kuin Ivalon rajajääkärikomppania. Kenties tästä johtuen mielessäni pyörivät erään varsin tunnetun sotilaan sanat mukulakivistä ja pokkuroinnista. Nyt eletään murroskautta ja sellaisiin typeryyksiin ei ole aikaa. Nuorissa on tulevaisuus. 

8 kommenttia:

  1. Tämmöiseen voi kyllä yhtyä, varsinkin nuorena (entisenä) torniolaisena

    VastaaPoista
  2. Hyvä ja osuva kirjoitus Janne! Tähän on helppo yhtyä! Viimeinen kappale tosin oli mielestäni vähän mauton.

    VastaaPoista
  3. Vielä 2000-luvun alkuvuosina oli minusta hyvinkin aktiivinen kulttuuritarjonta. Useimmat nuoret soittivat bändeissä ja keikkoja järjestettiin, tosin se ei ollut vieläkään siistiä, eikä sillä saanut naisia. Puhumattakaan siitä, että meillä olisi ollut edes yleisöä, soitto ei ehkä ollut sitä viimeisintä huutoa, mutta tuskin me torniossa oltaisiin soitettukaan, jos näin olisi ollut. Kiitos kuitenkin vasemmistonuorille ja nuorisotaloille yrittämisestä.

    Yhden hauskan tapauksen muistin, että saatiin Backyard Babies keikalle tornioon, eikä kukaan mennyt katsomaan heitä. Se sitten siitä mahdollisuudesta..

    VastaaPoista
  4. Minun mielestä Tornio on kyllä kehittinyt valtavasti. Ja Haaparanta. Kukkolasta ja sen lähettyviltä löytyy mahtavia ravintoloita, uusi viihdekeskus Toranda on tajuttoman iso ja onhan siellä ehtinyt esiintyä esim. jukka poika (ja monia muita). Sielläkin on hyvä ruokatarjoilu. Viimeksi kävijöitä oli n. 2000. Samoin Cape East on hieno esimerkki, vaikkakin on kiinni juuri nyt. Mahtavia paikallisia bändejä löytyy myös ja nuorisotiloja on enemmän kuin Oulussa ja aukio-oloajat parempia. Esim Helsingissä ei ole nuorisoneuvostoa, Torniossapas on ja hyvää työtä tekevät :) Ja tulossa on vielä kylpylä ex lapinkullan tehtaaseen ja suuri barents center!

    VastaaPoista
  5. Onhan tämän kylän asukaskunta aika .... noh, tietyllä tapaa persoonallista.
    Se on eri asia onko se positiivisella tavalla muusta Suomen kansasta erottuvaa vai ei.
    Kai täältäkin saattaa joku löytyä, joka osaa sanoa asioita suoraan naamatustenkin ja toimia muutenkin ilman kateutta ja selkientakana nälvimistä.

    VastaaPoista
  6. Kirjoituksesi on täysin tolkuton.haukut siinä torniolaisia vain torniolaisia ja tornion päättäjiä ilman että esität minkäänlaisia ehdotuksia.valittamalla et tule saamaan mitään aikaan siellä oulussakaan. Vaihda omaa asennetta, unohda angsti ja vapauta rakkaus sisältäsi. Tornio-haaparanta on paljon pienempi kaupunki kuin esim.oulu tai luleå niin ei voi olettaa että viihde tarjonta olisi samaa luokkaa. Mutta jos suhteutetaan väkilukuun niin on torniosta enemmän musiikkia ja taidetta tullut kuin naapurin isoista kylistä, terveet kädet, lambs, zacharius carls group, cmx... taiteilijoita/hippejä ja punkkareita on aina ollut ja tulee aina olemaan torniossa ja mikä parasta kaikille on tilaa.täällä saa olla oma itsensä ja kulkea täysin rauhassa. Hyviä ravintoloita ja ruokapaikkoja kyllä löytyy todella paljon, mm.suomen paras kiinalainen ravintola golden flower, heti perään haaparannalta samaa sarjaa leilani.svefin lounas ruoka yllättää joka kerta, kerhoravintolan pihvit, umpitunneli, hassan's kebab, kukkolaforssen, cape east, saigon, hevi's deli cafe. Onhan noita vaikka mitä ja laatuun panostetaan näissä paikoissa. Jos vähän jaksaisit yrittää sieltä angstin alta silmiä avata niin näkisit paljon muutakin kuin niitä nakkikioskeja ja kapakoita, ei sillä valittamisella mitään saavuteta. Minusta Tornio on mahtava paikka asua, ihanat vuodenajat ja luonto lähellä/kokoajan läsnä. Kaunis vesistö jossa voi keväisin hiihtää ja pilkkiä, kesäisin uida ja veneillä.lapin laskettelurinteille lyhyt matka vaikka skibussilla pullinkiin.ihmiset on tyytyväisiä ja ennenkaikkea rauhallisia, ei tarvitse ruuhkassa kulkea eikä liikenteen kiire tartu jalankulkijoihin vaan voi oikeasti rauhassa laulaen kävellä tai pyöräillä ilman että kukaan tuijottaa koska täällä saa olla vähän outo. Saat olla mikä ikinä haluat kunhan et aiheuta harmia muille vaan mielellään rakastat kaikkia. Kun annat hyvää saat myös hyvää. Mukava vaihtelu on myös haaparannan ja tornion välillä, rakennukset erilaisia, kaupat erilaisia kaikki hieman erilaista mutta silti saman arvoista.hienoja ihmisiä paljon haaparannalla (niiltä ei koulussa kysellä eikä painosteta että sinusta on tultava jokin, mikä sinusta tulee isona?) Jokainen on jo oma itsensä eikä sitä tarvi väen vängällä jokaisesta insinööriä vääntää tunteakseen hyväksyntää. Olen itsekin nuorena lähtenyt etsimään itseäni suuremmista kaupungeista ja huomasin että ollaan tornio porukalla siellä suuressa kaupungissa ikävöimässä kotiin.ikävä kyllä osa porukasta oli lähtenyt liian raivokkaasti tyyliin huutaen kaikille en ikinä palaa, eikä sitten arvokkuus ikinä anna periksi tulla nöyränä takaisin kun pelkää että muut muistavat miten lähti.Tornio-haaparanta on hieno ja rauhallinen paikka elää ja olet aina tervetullut takaisin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitukseni ei tosiaankaan ole "haukkua" Torniota tai sen asukkaita. Niitä taiteilijoita ja muusikoita täältä tulee tosiaankin pilvin pimein, mutta moniko heistä jää tänne asumaan? Olen itsekin ollut muutamassa bändissä mukana, mutta arviolta yhdeksän kymmenestä bändikavereistani on täältä lähtenyt pois. Ja maailmalla olen käynyt itsekin. Tulin sitten viime vuonna takaisin ja sain huomata kuinka Tornio on kyllä ihan kiva paikka - varsinkin yli 40-vuotiaille. Kulttuuriväki on ajanut vuosikausia ehdotuksia tiloista, joissa nuoret lahjakkuudet saisivat työskennellä ja esiintyä, mutta aina on suunnitelmat kaatuneet. Monet eivät jaksa enää samaa turhauttavaa rumbaa uudestaan vaan vaihtavat mieluummin maisemaa. Näin teen myös minä.

      Poista